Etusivu
Kasvit ja ohjeet
Galleriat
Artikkelit
Foorumi
Info

HUOMIOITA NEPEISTÄ

Kasvualusta

Olen pitkään miettinyt kuinka paljon kasvualustalla oikeasti on merkitystä nepeille. 1½ vuotta sitten päätin tehdä kokeen asian suhteen kun pätkin ylisuureksi kasvaneen N. ventratan pistokkaiksi.

Kuvassa: suurin ja pienin rinnakkain (taka-alalla).

Istutin kolme suhteellisen samankokoista pistokasta pariin eri kasvualustaan ja erikokoiseen purkkiin. Kaikki kasvavat terraariossa melko identtisissä olosuhteissa.

Puolitoista vuotta myöhemmin erot olivat aika selvät; yksi kasveista oli kasvanut n. 2 kertaa seuraavaa suuremmaksi ja yksi jäänyt aivan matalaksi ja honteloksi. Tässä seokset ja purkin koot:

Isoin kasvi (kuvassa ylinnä vasemmalla):
1:1 Orkideamulta ja turve, purkki 11 cm leveä ja saman korkuinen. Tämä oli kasvanut hyvin pituutta, alkaen olla kohta liian korkea terraarioon. Yksi todella hyvän kokoinen kannu, paljon pienempiä.

Keskimmäinen (ei kuvaa):
1:1 orkideamulta ja turve, purkki 8 cm. Tämäkin oli kasvanut pituutta, mutta jäänyt selvästi isommassa purkissa kasvaneesta toveristaan. Lehdet ovat ohuemmat ja kasvi kokonaisuutena kapeampi. Kannut pienempiä.

Pienin (kuvassa oikealla):
Pelkkä valmis orkideamulta, purkki 11 cm. Tämä on jäänyt todella matalaksi, ei ole lähtenyt kasvamaan korkeutta lainkaan. Kannuja on joka lehden päässä, mutta ne ovat pienempiä kuin suurimmalla kasvilla.

Vaikka näin suppean kokeen perusteella on turha tehdä mitään suurempia päätelmiä, tukee se kuitenkin jo yleisesti tiedossa olevia asioita neppien kasvattamiseen liittyen:

Kasvualustan tulee olla ilmava ja pidättää kosteutta, vaikka antaakin ylimääräisen veden valua pois. Tätä helpottaa suurehko purkki. Liian hyvin "viemäröity" kasvualusta, tässä tapauksessa pelkkä orkideamulta, ei pidätä tarpeeksi kosteutta kasvin tarpeisiin, eikä se jaksa kasvattaa kiipeilyköynnöstä.

Koolla on väliä

Nepenthesten koot vaihtelevat suuresti lajeittain. Pienimmät lajit, kuten N. ampullaria tai N. gracilis, ovat oivallisia terraariokasveja, mutta suurempien kanssa voi joutua todellisiin vaikeuksiin, ellei ole varautunut niiden kokoon.

Kuva oikealla: Vasemmalta alhaalta myötäpäivään
N. ampullaria, N. x ventrata ja suurimpana N. fusca-hybridi.

Jotkin lajit, kuten N. maxima, saattaa kasvattaa jopa nelikymmensenttiset lehdet ja tehdä maitopurkin kokoiset kannut. Edes tuollainen 500-litrainen terraario ei välttämättä ole tarpeeksi leveä isoille lajeille! Kannattaa siis todellakin miettiä olisiko sittenkin parempi keskittyä vähän pienempiin, mutta muuten aivan yhtä näyttäviin lajeihin.

Vas: Tänne ei mahdu enää yhtään mitään.

Kun kasvia hankkii, kannattaa myös pohtia resurssejaan n. viisi vuotta tulevaisuuteen. Olenko todella niin kiinnostunut näistä kasveista vielä silloin, että olen valmis antamaan niille niiden tarvitseman tilan ja hoitamaan niiden muut tarpeet? Joidenkin hidaskasvuisten lajien (esim. N. rajah) saattaminen taimiasteelta aikuisuuteen voi olla 6-10 vuoden projekti!

Oik: Veljekset kuin ilvekset

Monet nepit ovat uhanalaisia ja jopa katoamassa luonnossa, joten mielestäni on huutava vääryys ottaa niitä "kesäkissaksi". Vaikkakin lähes kaikkia neppilajeja on hyvin saatavilla, kannattaa ainakin harvinaisempien ja vaivalloisimpien hankintaan suhtautua kuin vaikkapa koiranpennun ostamiseen - sillä erotuksella että nämä elävät paljon pidempään!

Tommi 8-9-2004

Hosting Xetpoint