Etusivu
Kasvit ja ohjeet
Galleriat
Artikkelit
Foorumi
Info
Carnivorous Plants of the World
James Pietropaolo, Patricia Pietropaolo 1996

Pehmeäkantinen, 206 sivua

James ja Patricia Pietropaolo omaavat 25 vuoden kokemuksen lihansyöjäkasvien kasvattamisesta. Tältä pohjalta voikin odottaa kattavaa teosta lihansyöjistä, onhan kirjan nimenäkin "Maailman lihansyöjäkasvit".
Ja kyllähän tämä opus pitää minkä lupaa; Kaikki tärkeimmät lajit on käsitelty perusteellisesti ja muistakin löytyy vähintään kuvaus tunnistamista varten. Tämän lisäksi kirjassa käsitellään kasvatustekniikoita, tuholaisia ja tauteja sekä kasvien lisäämistä ja hybridien tekemistä.

Varsinkin kirjan alkuosassa keskitytään hyvä tovi kertomaan mm. kasvien nimeämistapoja ja niiden luokittelua. Tieteellinen termistö tulee kyllä hyvinkin tutuksi, mutta arvelisin, että suurinta osaa harrastajista tämä ei niin hirvittävästi kiinnosta. Muutenkin kirjoitusasu on hyvin "tutkijamainen", eli suomeksi sanottuna kuiva. Kuvituksena on pääasiassa viivapiirroksia kasveista, joten graafinen anti on varsin vähäistä.

Erityisesti koin hyödyllisiksi kasvien kuvitetut lisäämisohjeet, mutta toisaalta juuri niitä on haukuttu epätarkkuuksista, joten enpä oikein tiedä... Parempiakin teoksia on saatavilla samalla rahalla, joten en suosittelisi tätä ensimmäisenä hankkimaan.

Mitähän tälle antaisi arvosanaksi.. hmm. ehkäpä kolme tähteä sopisi tähän.

Pisteet ***

Tommi

Tarkista hinta Amazon -verkkokaupassa:

Amazon.co.uk


Hosting Xetpoint