Dionaeat syövät hyönteisiä,
erityisemmin kärpäsiä.
Jos kasvisi on terraariossa tai muuten paikassa, jossa se
ei itse voi pyydystää itikoita, voit syöttää
sille muutaman sirkan tai kärpäsen kuukausittain.
Ravintoa ei myöskään saisi laittaa kerralla
kaikkiin ansoihin, koska on mahdollista, että kasvi "ylensyö"
ja kärsii siitä.
Ansan voi huijata nappaamaan
kuolleen saaliin heiluttamalla sitä atuloiden avulla
vasten laukaisukarvoja. Laukaisukarvoja on muutamia ansalehtien
sisäpinnoilla ja ne aiheuttavat ansan sulkeutumisen ärsytettyinä.
Dionaea on kuitenkin suhteellisen nirso, joten jos makupala
on vähänkin kuivahtanut, se ei sulata ateriaa. Eli
tuoretta safkaa kiitos!
On
myös tärkeää, että suupala mahtuu
kokonaan ansan sisään, eikä siitä jää
osia näkyviin. Tällöin on riskinä, että
raato alkaa homehtua, saattaen jopa tappaa ansan. Ansan tulisi
olla ainakin kaksi kertaa niin suuri kuin saaliin. Yleensä
jo syötyjen hyönteisten raatoja ei ole tarvis poistaa
ansasta.
Oikealla: Montako kärpäsenraatoa
löydät?
Dionaea selviää pitkiäkin
aikoja ilman ravintoa, joten sitä ei ole välttämätöntä
ruokkia jatkuvasti. Se elää vallan mainiosti perinteisellä
yhteytykselläkin.
Ravinnoksi
eivät kelpaa ns. lihaisat ateriat, eli
jauheliha, kala, kana, kastemadot, kissan- tai koiranruoka,
eikä ylipäätään mikään
mitä me ihmiset syömme. Nämä ruoka-aineet
sisältävät kasvin kannalta mm. väärän
tyyppisiä proteiineja.
Ansat kykenevät sulkeutumaan
n. 7 kertaa. Tämän jälkeen ne yleensä
kuihtuvat pois. Uusia kuitenkin kasvaa tilalle.
LANNOITUS
Lannoittamista ei suositella.