VALO JA LÄMPÖ
Kaikki Sarraceniat pitävät
kirkkaasta valosta ja jopa suorasta auringonpaisteesta. Yleisesti
ottaen ne viihtyvät sitä paremmin, mitä enemmän
saavat valoa. Esimerkiksi useat punertavat lajikkeet eivät
saa tunnusomaista väriään liian vähässä
valossa.
Valon puutteesta kärsivät
Sarraceniat ovat yleensä velttoja ja heikkoja, eikä
niissä ole punaista väriä. Päinvastoin
kuin esim. Dionaea, Sarracenia yleensä reagoi suhteellisen
nopeasti valoisuuden vaihteluihin. Kasvavat kannut alkavat
saada punaista väriä jo muutamassa päivässä,
jos valoa on riittävästi. Vanhat kannut eivät
välttämättä enää muuta väriä,
vaikka olisivatkin riittävässä valossa pidemmän
aikaa.
Sarraceniat tulisikin kasvattaa
ulkona tai valoisassa kasvihuoneessa! Jos ulkokasvatus ei
onnistu, valitse jokin matalakasvuinen lajike, koska ne yleensä
viihtyvät paremmin keinovalossa.
Keinovalossa kasvatettaessa saisi
valoisaa aikaa olla kesäkaudella n. 16-18 h ja talvikaudella
8-10 h.
Sarraceniat eivät ole aivan
hirvittävän tarkkoja lämpötilasta, mutta
siihenkin pitää kiinnittää huomiota. Yleisesti
ottaen se viihtyy kesäisin n. 20-30 C lämpötiloissa,
mutta talvella vain 1-10 C asteessa. Sarracenia kestää
myös pieniä pakkasia talvehtimistilassaan.
Omat sarrani kasvavat varsin
tyytyväisenä työhuoneen leveällä
ikkunalaudalla, johon aamuaurinko paistaa n. 3 tuntia kesäaikaan.