LIHANSYÖJÄKASVI?

Lihansyöjäkasvit taitavat olla useimmille ihmisille tuttuja Pieni Kauhukauppa -elokuvan perusteella. Siinähän yhä isommaksi ja isommaksi kasvava lihansyöjäkasvi pistää omistajansa tuttavapiirin ahnaasti poskeensa!

Tosiasiassa yksikään lihansyöjäkasvi ei oikeasti syö ihmisiä, eikä edes pikkunisäkkäitä (no ehkä ihan vahingossa). Suurin osa lihansyöjäkasveista on kooltaan varsin pieniä, sellaisia normaalin matalan suokasvillisuuden kokoista. Ja ne syövät lähes yksinomaan pikkuhyönteisiä. Ihmiselle lihansyöjäkasvit ovat käytännössä täysin vaarattomia.

Miksi ne sitten saalistavat?

Lihikset elävät lähes poikkeuksetta mineraaliköyhissä maaperissä, eli ne eivät saa juuristonsa kautta riittävästi ravinteita kasvaakseen, kukkiakseen ja lisääntyäkseen. Tätä vajetta ne paikkaavat saalistamalla hyönteisiä ja sulattamalla nämä ravinnokseen. Miten tällainen erikoistuminen on kunkin lajin kohdalla oikein tapahtunut, on yhä edelleen tutkimuksen kohteena.

Kuva yläoikealla: Hedelmäkärpänen
Drosera Capensisin hellässä syleilyssä.

Miten ne saalistavat?

Lihansyöjäkasvien kiehtovuus perustuukin juuri niiden uskomattomiin tapoihin napata saaliinsa. Yökönlehdet erittävät tahmeaa nestettä johon hyönteinen tarttuu, joutuen sitten kasvin sulattamaksi. Nepenthekset ja Sarraceniat ovat kehittäneet nerokkaita maljamaisia ansoja, joihin ne houkuttelevat hyönteisiä tuoksuillaan. Ravinnon toivossa paikalle saapunut hyönteinen päätyykin uimaan maljan pohjalle kertyneeseen "ruoansulatusnesteeseen" ja kokee onnettoman lopun. Vesiherneet taas ovat kehittäneet ansarakkuloita jotka suorastaan imaisevat onnettoman vesikirpun sisäänsä.

Kuva yläoikealla: Pinguicula weser
- huomaa lehtiin tarttuneet hedelmäkärpäset.

Mutta se kaikkein kiehtovin lihansyöjäkasvi taitaa kuitenkin olla Dionaea Muscipula, kotimaisittain kärpäsloukku. Kärpäsloukun lehdet ovat ehkä kaikkein pisimmälle erikoistuneet kasvimaailman saalistusvälineet. Lehden kärkiosa muistuttaa malliltaan karhunloukkua ja toimiikin samaan tapaan. Kärpästen mielestä vastustamattoman tuoksun houkuttamina ne laskeutuvat ansalle. Hetkisen tepasteltuaan ne luultavasti osuvat laukaisukarvaan ja loukku sulketuu silmänräpäyksessä jättäen kärpäsen ansaan. Muutaman hetken kuluttua loukku on sulkeutunut tiiviisti ja rauhaset alkavat erittää entsyymejä saaliin sulattamista varten. (Katso video)

Parin päivän, ehkä viikon, kuluttua loukku aukeaa ja tuuli puhaltaa kärpäsen tyhjiin imetyt jäänteet tiehensä.

Kuvat: Yllä kärpäsansa loukku avoinna, laukaisukarvat näkyvät selvästi. Oikealla kärpänen ansaan jääneenä.