Uusi terraario nepeille

Rakensin isommille nepeille kunnollisen kokoisen terraarion.

Käytin aika hyvin kierrätysmateriaaleja tuon tekoon, joten koostaan huolimatta kulut jäävät suhteellisen pieniksi, valaisimineen kaikkineen n. 150 euroon.

Tilaa on suunnilleen kolmelle rehulle, yksi tosin voisi olla jonkin sortin päällyskasvi, sen voisi ripustella tuonne ritilän yläosaan.

Ajattelinkin, että sekaan voisi ehkä laittaa koristukseksi pari orkideaa. Toistaiseksi niitä ei ole minulla ainuttakaan.

Valaisupuoli on vielä puutteellinen, yläosaan tulee kunnollinen loisteputkipatteri, että saavat enemmän valoa.

Valojen lisäksi puuttuvat vielä ovien lukitukset (siksi mappikotelo). Mahdollisesti pienennän ikkunan kokoa heijastavalla kalvolla, että saan maksimimäärän valoa jäämään terraarion sisään.

Lämpötila näyttää vakiintuvan n. 26 C paikkeille ja kosteus 60 %. Nuo eivät ihan tyydytä, mutta valoja lisäämällä nousee myös lämpötila ja sitä myöten myös kosteus.

Terraariota on myös vara vielä tiivistää.

Päivitys 1.5.2005
Terraario toimii loistavasti, ainakin sen perusteella, että uusia kannuja on alkanut muodostua runsain määrin N. x ventrataan ja tuo N. fusca -hybridikin tekee suorastaan jättimäisiä kannuja entiseen verrattuna.

Yllä: N. x ventrata puskee uusia kannunalkuja.

Vas: N. fusca -hybridi. Tätä voi jo sanoa kohtuullisen kokoiseksi kannuksi. Mutta kyllä ne siitä vielä isommaksikin tulevat. Täytyy ottaa huomioon, ettei tuo ole vasta kuin n. 3 vuotias rehu.

 

22.5.2005 Lisää päivityksiä:
Nepenthes fusca -hybridi äityi kukkimaan!

Klikkaa kuvat isommiksi:

Tämä täytynee ottaa merkkinä siitä, että terraario vastaa tarkoitustaan... : )

 

Ja vielä lisää 10.6. - 15.6. 2005 Kukat ovat auenneet:

Aika vaatimattomiahan nuo kukat ovat kannuihin verrattuna.

Jos nyt oikein tulkitsen tuon "Carnivorous Plants of the World" -opuksen piirosten perusteella, niin tämä on hedekasvi.


www.lihikset.net